Kierre ei katkea

Vuosi lähenee loppuaan, ja kalenteriviikkokin kääntyy piakkoin lukemaan 50. Edellisessä kirjoituksessa suunnittelin aloittavani varovaisen treeneihin paluun viikolla 46, mutta vielä mitä, syyskuun alun jälkeen en ole juossut käytännössä lainkaan.

Olin siis käynyt magneettikuvissa, joissa huomattiin paksuuntumista aiemmin oireettoman, eli leikkaamattoman jalan biceps femoriksen jänteessä. Pieniä tuntemuksiakin oli jo tuolloin syyskuun lopulla, joten juoksut olin jättänyt suosiolla sikseen. Aloitin nousujohteisen kuntoutuksen, ja välttelin kaikkea takareittä provosoivaa. Siirryin käyttämään seisomapöytää töissä, pidin ”pakolliset” yhtäjaksoiset istumiset lyhyinä, välttelin venyttelyä ym. Kaikki arki alkoi siis jälleen pyörimään takareiden ehdoilla, ettei vaiva ainakaan pahentuisi. Otin maksimiannokset kuusi kertaa Shockwave-terapiaa minut leikanneen lääkärin suosituksesta. Vaan eipä tuo takareisi tunnu reagoineen ponnisteluihini käytännössä lainkaan.

Miten tähän tilanteeseen on taas päädytty, se onkin osittain mysteeri. Lempaisen mukaan ei vaadita välttämättä kuin yksi jänteen sietokyvyn ylittävä harjoitus, joka jättää kiristelyn päälle. Paksuuntumista oikean jalan takareiden jänteissä kun on ollut havaittavissa jo kaikissa aiemmissa magneettikuvissa, mutta nyt ensimmäistä kertaa on se myöskin alkanut oireilemaan. Syyttävä sormeni osoittaa 5.9. juostuun Tampereen maratonviestiin, jossa liikkeelle lähdettiin käytännössä kylmällä koneella, ja hiekkatiellä askeleen lipsuessa hajosi tekniikkakin pahasti. 

Lempainen korosti myös olevan valitettavan tavallista, että hamstring-syndroomalle alttiilla yksilöillä molemmat jalat operoidaan ennen pitkää. Joillain jopa samalla kertaa - tästä esimerkkinä vaikkapa SM-maratoonari Jaakko Nieminen, tai pika-aituri Annimari Korte. Oikean ja vasemman takareiden suhteellisen sama vamma-alttius käy siinäkin mielessä järkeen, että kaipa ne jänteet aika symmetrisesti kuluvat. Puolieroja saattaa toki olla, kuten itselläni vasemman pakaralihaksen huonot voimatasot sekä vaikeudet hermotuksessa laukaisivat oireet heikommalla puolella. Juoksutekniikka oli takareisipainotteista, ja perse pysytteli ikään kuin vapaamatkustajana.

Kuntoutus on sujunut yritys-erehdys -periaatteella: pienikin virhearviointi tai ylilyönti kuntoutuksessa on sysännyt progressiota taaksepäin usealla viikolla. Milloin se on muutaman asteen liian jyrkkä lantion fleksio, tai pari kudosten sietokyvyn ylittävää toistoa. Pahinta on jälleen jänteen hidas reagointi, puhutaan noin 24-48 tunnin ikkunasta, jonka sisällä särky ja jomotus alkavat. 5.12 olin kaveriporukalla keilaamassa, ja arvatenkin tuokin aktiviteetti turvotti takareiden kireäksi läheltä istuinkyhmyä. Tässä sitä taas ollan, ns. ”löysässä hirressä”, jossa kaikki tekeminen pitää arvioida takareisi etusijalla. Korvaava harjoittelu ei aiheuta tuntemuksia takareiteen, ja sitä minua kehotettiinkin jatkamaan crosstarinerin ja vesijuoksun muodossa, jotta verenkierto alueella lisääntyisi. Juoksua jalka ei kestä kuitenkaan lainkaan, enkä sitä ole kahteen kuukauteen edes kokeillut. Täyslepo saa kyllä oireet lieventymään, mutta jännehän ei levossa parane, vaan sitä vastoin heikkenee. Yksikin reilumpi kurotus tai provosoiva liike, ja kipu yleensä palaa korkojen kera.

Lupasin Lempaiselle kuntouttavani jalkaa helmikuun ensimmäiselle viikolle asti, jonka jälkeen olisi luvassa uusi etävastaanotto. Samalla tehdään päätös jatkon suhteen – ja pelkäänpä pahoin, että puukon alle käy jälleen tieni. Mutta milloin oikea aika operaatiolle on luvassa, se onkin asia erikseen. Pitkähkö sairasloma kun vaatii omat järjestelynsä työkuvioiden suhteen. Eihän se leikkaus koskaan toivottava ratkaisu ole, mutta hamstring-syndroomassa se on lähes poikkeuksetta ainoa toimiva konsti. Leikkauksen jälkeinen kuntoutus on lisäksi aivan oma lukunsa, mutta sen prosessin olen myöskin valmis käymään uudestaan läpi, sen verran paljon elämänlaatua haittaava vaiva on kyseessä. Olisipa jalka ollut yhtä kipeä jo vuosi sitten marraskuussa, niin molemmat paskajalat olisi voitu operoida samalla kertaa. Paksuuntunuthan jänne oli jo silloin, ja Lempainen ihmetteli, miksei se oireile.

Eipä tässä muuta tällä haavaa. Seuraava kirjoitus ajoittunee helmikuisen kontrollikäynnin jälkeiseen aikaan, jolloin toivottavasti ollaan viisaampia. Joko leikkauspäätös kourassa, tai ilman.